Huomasin juuri, että ensi viikollahan on jälleen yksi suosikkipäivistä - Runebergin päivä. Suosikki sen vuoksi, että silloin saa syödä runebergin torttuja, jotka ovat ainakin minusta todella hyviä. Varmaan muutamasta muustakin
Vaivattomimmin näihin herkkuihin pääsee tietenkin käsiksi sujauttamalla paketin ostoskärryyn, mutta moni varmasti pitää kotitekoisia vielä parempina, eikä suotta. Myös Kokista löytyy pari erilaista ohjetta, [...]
Archive for January, 2007
Runebergin päivänä syödään runebergin torttuja!
Published by January 31st, 2007 in Ruokavinkki. 0 CommentsEdellisessä poroporukka-postauksessa ounailin, että valinnasta tulee todella vaikea. Ounailu piti paikkansa, ja onkin helppo allekirjoittaa Deliporon toimitusjohtaja Matti Vanhasen kommentti:
Yhdyn lausuntoosi hakijoiden hyvästä tasosta, eihän listassa ole yhtään, jota ei voisi tai kannattaisi tehtävään valita!
Ensimmäiseen poroporukkaan valituille kuudelle Kotikokille on ilmoitettu henkilökohtaisesti, ja jäämmekin odottamaan isolla mielenkiinnolla ja vesi kielellä heidän loihtimiaan herkkuja. Poroporukka-sivut [...]
Kotikokissa saavutettiin tänään 23.1. varsin kunnioitettava 2000 reseptin rajapyykki. Me kokin taustajoukoissa olemme tietysti varsin iloisia suuresta reseptimäärästä ja siitä, että te kaikki Kotikokin mainiot käyttäjät olette näinkin suurissa määrin innostuneet niitä kirjoittelemaan. Vauhti ei suinkaan ole hiipumassa, vaan pikemminkin päinvastoin, eli jatketaan vain samalla meiningillä. Olisi nimittäin aika hienoa, jos Kotikokista joskus löytyisi lähes [...]
Kotikokin reseptitulostus on uusittu. Aiemmin käytetyn pdf-tulosteen sijaan tulostaminen hoituu nyt suoraviivaisesti uuden html-sivun ja automaattisesti avautuvan tulostusikkunan avulla.
Tavoitteena tulostustavan muutoksella on saavuttaa tämän tärkeän ominaisuuden entistä parempi toimivuus. Tulostuksen pitäisikin nyt toimia luotettavasti niissäkin harvoissa koneissa, joissa ei ole pdf-lukijaohjelmaa ollut asennettuna.
Ilmoitelkaa kuitenkin, jos jotain hankaluuksia tai ikävyyksiä ilmenee!
Deliporon poroporukan hakuaika päättyi eilen sunnuntaina. Hakemuksia tuli todella mukavasti, ja ne olivat poikkeuksetta laadukkaita eli iso kiitos kaikille teille hakijoille! Hakemukset on pistetty nyt eteenpäin, ja veikkaisin että valinnasta tulee varmasti vaikea.
Ilmoitamme onnekkaille heti valintojen selviämisen jälkeen. Vaikka valinta ei tällä kertaa osuisi kohdalle, niin vastaavia kilvoitteluja järjestetään varmasti tulevaisuudessakin, joten liikoja ei kannata [...]
Palveluntarjoaja pätki, tilanne normalisoitunut
Published by January 21st, 2007 in Virhe. 0 CommentsKotikokissa on sunnuntain aikana ollut jälleen internet-palveluntarjoajastamme johtuneita käyttökatkoksia. Isot pahoittelut aiheutuneesta vaivasta ja hankaluuksista.
Tilanne on nyt palveluntarjoajan mukaan normalisoitunut, eikä pitäisi enää toistua. Selvittelemme kuitenkin vielä pätkimisen syitä, ja pyrimme tekemään tavittavat ratkaisut, etteivät ongelmat enää toistu.
Pahoittelut vielä kerran.
Kotikokki.net tiedottaa 1/2007: Uusi foorumi ja poroporukka
Published by January 15th, 2007 in Tiedote. 0 CommentsVuosi on alkanut puuhakkaasti Kotikokissakin. Sivuston keskustelualue uudistettiin vihdoinkin, sen pitäisikin toimia entistä huomattavasti paremmin! Ja liittykää mukaan keskusteluun
Lisäksi kannattaa hakea Kotikokin ja Deliporon poroporukkaan. Porukkaan valitut saavat kotiinsa tuotepaketin, josta tehtävänä on valmistaa jotain hyvää. Ja sitten vain reseptit Kotikokkiin, ja se on siinä. Parhaat tuotokset palkitaan! Hakea voi Kotikokin sivuilta, [...]
Kotikokin hidastelua selvitetään [Päivitetty 16:20 - tilanne selvitetty]
Published by January 12th, 2007 in Virhe. 1 CommentKotikokkia vaivaava hidastelu ja pätkiminen johtuu kotikokin palvelimen verkkoyhteyden ongelmista.
Vikaa selvitetään palveluntarjoajan kanssa parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.
Päivitys:
Verkko-operaattoriimme on aamupäivän aikana kohdistunut laajamittaisia
palvelunestohyökkäyksiä. Palveluntarjoajamme jatkaa ongelman selvittämistä, toivottavasti tilanne palaa normaaliksi mahdollisimman pian.
Päivitys 2:
Palvelunestohyökkäys jatkuu edelleen, mutta on hiljalleen laantumassa. Ongelman pitäisi korjaantua muutaman tunnin sisällä.
Päivitys 3:
Tilanne on käytännössä normalisoitunut ja verkkoyhteydet ovat palautuneet lähes normaaleiksi.
Päivitys 4:
Tilanne [...]
Hae Poroporukkaan! Luvassa vauhtia ja makoisia käänteitä.
Published by January 9th, 2007 in kilpailu. 0 CommentsKotikokki.net hakee Deliporon kanssa osallistujia poroporukkaan. Porukkaan valitut saavat kotiinsa kolme poronvasan ruhonosaa, joista jokaisesta on tehtävänä kehittää vähintään yksi ateria sekä jakaa makoisuus muiden kotikokkien kanssa. Parhaat reseptit palkitaan!
Onko sinusta ottamaan haaste vastaan? Ensimmäiseen poroporukkaan valitaan kuusi hyvää hakijaa.
Poronlihan ominaisuuksiin kuuluvat eksoottinen maku, vähärasvaisuus, mureus, terveellisyys, monipuolisuus ja hyvä säilyvyys pakastettuna. Ruokana [...]
Kun nyt eilen innostuimme kaivelemaan tilastoja, niin kaivellaan lisää!
Jouluviikolla kokissa saavutettiin sesongin ansiosta kävijäennätys, kun viikon aikana herkkuja joulupöytään kävi etsimässä lähes 30 000 eri käyttäjää.
Meitä alkaa siis olla jo aika monta eli tosi hieno juttu!
Loppujen lopuksi kuitenkin mitä enemmän meitä on, sitä paremmaksi saamme Kotikokin yhdessä tehtyä. Jatketaan samaan malliin, ja [...]